Eturauhassyövän endokriininen hoito ei lisää dementiaan sairastumisen riskiä.
Jonkun verran on tutkimusnäyttöä siitä, että iän mukana tapahtuva testosteronin lasku olisi yhteydessä dementian kehittymiseen. Mieshormoni- eli testosteronitason laskua aiheuttavaa hoitoa (ADT - Androgen Deprivation Therapy – kirurginen tai lääkkeellinen kastraatio) on käytetty vuosikymmenien ajan eturauhassyövän hoidossa. Kuitenkin vain muutamien hormonihoidon ja dementian kehittymisen välisestä suhteesta tehtyjen tutkimusten tulokset ovat olleet ristiriitaisia.
Clinical Practice Research Datalink (CPRD) on maailman suurin perusterveydenhuollon tietopankki, joka sisältää yli 14 miljoonan potilaan sairaustiedot. Kanadalainen tutkijaryhmä selvitti sen tietojen perusteella eturauhassyöpäpotilaiden endokriinisen hoidon (LHRH-analogit, antiandrogeenit, estrogeenihoito ja kirurginen kastraatio) yhteyttä mahdolliseen dementiariskiin.
Tutkimusaineisto käsitti 30903 miestä, joilla oli todettu ei-metastasoinut eturauhassyöpä 1. tammikuuta 1988 ja 30. huhtikuuta 2015 välisenä aikana. Seuranta-aika, joka oli keskimäärin 4.3 vuotta, ulottui 30. huhtikuuta 2016 saakka. Endokriinistä hoitoa saaneita oli 15310 potilasta ja ilman ko. hoitoa olevia 15593. Seuranta-aikana 799 potilaalla diagnosoitiin dementia, jonka ilmaantuvuus oli 6.o / 1000 henkilövuotta. Ilmaantuvuudessa ei kuitenkaan ollut merkittävää eroa ryhmien (hoitoa saaneet vs. ei-saaneet). Myöskään endokriinisen hoidon pituus tai hoitomuoto eivät vaikuttaneet dementiariskiin.
Farzin Khosrow-Khavar, Soham Rej, Hui Yin, Armen Aprikian, and Laurent Azoulay. Androgen Deprivation Therapy and the Risk of Dementia in Patients With Prostate Cancer.
J Clin Oncol 35: 201-2017, 2017
Linkki:
ascopubs.org/doi/full/10.1200/JCO.2016.69.6203